Hallituksen puheenjohtaja

Nina Ekholm-Wenberg

Nina Ekholm-Wenberg

Minulla on vankka kokemus lääkealasta Suomesta ja ulkomailta. Olen toiminut eri yrityksien toimitusjohtajana ja johtoasemassa sekä markkinoinnin, myynnin, markkinoillepääsyn ja lääkepoliittisissa tehtävissä. Olen Janssen Suomen maajohtaja ja vaikutan terveydenhuollon alalla muun muassa FiMVOn hallituksen puheenjohtajana ja Lääketeollisuus ry:n hallituksessa ja eri toimikunnissa.

FiMVOn hallituksessa edustan Lääketeollisuus ry:tä ja tuon innovatiivisen lääketeollisuuden näkökulmaa hallitustyöhön. Puheenjohtajan ominaisuudessa toimin suorana esimiehenä toimitusjohtajalle ja vaalin hyvää hallitusyhteistyötä ja FiMVOn tehokasta toimintaa.

Sanna Raappana

Olen Suomen Lääkerinnakkaistuojat ry:n hallituksen jäsen ja edustan FiMVOssa lääkkeiden rinnakkaistuojia. 

Tällä hetkellä toimin Orifarm Oy:n ja Orifarm Healthcare Oy:n toimitusjohtajana, mutta olen työskennellyt myös laadun parissa vastuunalaisena johtajana 17 vuotta. 
Lääkealalla olen ollut yhteensä 33 vuotta Suomessa ja ulkomailla. 

Koulutukseltani olen proviisori ja markkinointimerkonomi.

Heikki Bothas

Heikki Bothas

Olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri (sosiaalipolitiikka) ja toiminut Rinnakkaislääketeollisuus ry:n toiminnanjohtajana vuodesta 2008. Yhdistyksemme edustaa Suomessa toimivia rinnakkaislääke- ja biosimilaarilääkeyrityksiä. Jäsenyrityksemme toimittavat myös merkittävän osan terveydenhuollossa käytettävistä ravitsemuksen ja nestehoidon tuotteista.

 

Inka Puumalainen

Toimin Apteekkariliiton farmaseuttisena johtajana ja vastaan apteekkien ammatillisen toiminnan kehittämisestä ja tuesta. Koulutukseltani olen proviisori ja farmasian tohtori. Edustan FiMVO:n hallituksessa suomalaisia yksityisiä apteekkeja eli lääkevarmennusjärjestelmän loppukäyttäjiä.

 

Kai Kaasalainen

Kai Kaasalainen

Olen Tamro Oyj:n toimitusjohtaja. Olen ollut Tamron palveluksessa yli 13 vuotta, ja sitä ennen yli 20 vuotta vähittäiskaupan teknologiayrityksissä.

Edustan lääketukkukauppoja. Tuon hallitukseen lääkejakeluketjun kokonaisuutta yhdistävää näkemystä ja verkostomaista toimintaa.

 

Sampsa Kavander

Toimin Operatiivisena johtajana Orionin Salon tehtaalla, mihin on keskitetty Orionin tablettipakkaaminen sekä logistiikkatoiminnot. Vastaan myös prosessinomistajana Orion-konsernin serialisointiprosessista.

Olen työskennellyt Orionilla 10 vuotta erilaisissa projektinhallintatehtävissä toimitusketjun alueella. Edustan valmistavan lääketeollisuuden näkemystä, sekä ymmärrystä serialisoinnista teollisuuden näkökulmasta koko ketjussa.